maanantai 2. kesäkuuta 2014

Raparperimurupiirakka

Oman pihan raparperi oli kasvanut jo niin suureksi, että oli aika kerätä ensimmäinen sato ja tehdä tilaa uusille kasvaville varsille. Suurimman osan pilkoin pakkaseen, mutta pienen piirakan kuitenkin leivoin tällekin päivälle. Olihan sentään tytön 9 kk syntymäpäivä. <3 

Yhden raparperipiirakan ohjeen olen jo täällä julkaissut (klik), joten nyt halusin testata jotain uutta. Ohjeen löysin täältä ja puolittamalla sen sain juuri sopivan annoksen omaan vuokaani. Alla siis puolikas ohje, tuplaa aineet, jos teet piirakan pyöreään 28 cm:n vuokaan.



Pohja
1 muna
1 dl sokeria
50 g voisulaa
1 dl kermaa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Päälle
n. ½ l raparperin paloja
25 g pehmeää voita
3/4 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria

- Kuumenna uuni 200 asteeseen. 
- Sekoita pohjan aineet keskenään ja kaada voideltuun piirakkavuokaan. 
- Levitä pilkotut raparperit taikinan päälle.
- Nypi pehmeä voi, jauhot ja sokeri muruiksi. 
- Ripottele muruseos raparperien päälle ja paista piirakkaa uunissa noin 25-35 minuuttia. 
- Anna jäähtyä hetki.
- Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti